Jaavansaniaisen serkkuja

Microsorum-suvun saniaiset ovat omalaatuisia ja kauniita saniaisia, joita on usein kaupan muutamalla eurolla. Kummallista kyllä, suvulla ei ole suomenkielistä nimeä, mutta sellaiseksi voisi sopia vaikkapa kiipijäsaniaiset. Niitä voi suositella helppohoitoisina vaihtoehtoina oikukkaille pesäraunioisille ja adiantumeille. Sitä kummallisempaa onkin, että nämä kaikin puolin hyvätapaiset ja vaatimattomat kasvit ovat huonekasviharrastajien joukossa perin huonosti tunnettuja.

M. pustulatum luonnossa, Wikipedia

Maavarret kasvavat ulos ruukusta.

Microsorum-saniaisia tunnetaan viitisenkymmentä lajia. Ne ovat levinneet laajalti trooppiseen Aasiaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan ja Madagaskarille, ja esiintyvät myös lukuisilla trooppisilla Tyynenmeren saarilla, joille niiden itiöt ovat oletettavasti leijailleen tuulien mukana tai salamatkustaneet lintujen mukana. Etelä-Amerikkaan saakka ne eivät sentään ole vielä levittäytyneet. Useimmat lajit eivät vaivaudu tekemään mitään niin normaalia kuin kasvamaan maassa: ne ovat erikoistuneet tarrautumaan paksuilla, lonkeromaisilla maavarsillaan kiviin, puunrunkoihin, oksanhaaroihin ja kallionseinämiin. Fiksumpi puoliskoni paheksuu näitä saniaisia, koska niiden ruukusta ulos kurkottelevat maavarret näyttävät kuulemma aggressiivisilta. Sellaisilta, jotka kasvavat yöllä sänkyyn ja kuristavat epäonnisen puutarhurin.

M. punctatum

Microsorum-nimen näkee usein tieteellisissäkin lähteissä olevan kirjoitettu muotoon Microsorium. Kyseessä on vanha virhe: suvun 1800-luvulla kuvannut kasvitieteilijä itse käytti erehdyksessä molempia nimiä. Ilman i:tä oleva kirjoitusasu julkaistiin kuitenkin ensin, joten sillä on etuoikeus. Nimi tarkoittaa mielikuvituksettomasti pientä itiöpesäkettä (mikros, pieni + sorus, itiöpesäke), ja viittaa tyyppilaji M. punctatumin lukuisiin pieniin itiöpesäkkeisiin. Kuva: natureloveyou.sg

Microsorum-saniaiset sisältävät ecdysteroideja, jotka tunnetaan paremmin hyönteisten kasvua ja lisääntymistä säätelevinä hormoneina. Kasvit käyttävät niitä todennäköisesti tappaakseen tai steriloidakseen tuhohyönteisiä sotkemalla niiden hormonitoiminnan. Ecdysteroideilla on kuitenkin vaikutuksia myös ihmisiin, ja Tyynenmeren saarten asukkaat ovat huomanneet sen: eri saarilla saniaisia käytetään muun muassa influenssan, vatsakipujen, lapsettomuuden, murtumien, tippurin, keuhkokuumeen ja pilaantuneesta kalasta saadun ruokamyrkytyksen hoitoon. En menisi valalle siitä, onko Microsorum todella maineensa veroinen ihmelääke, mutta ainakin luiden kasvuun sen sisältämillä kemikaaleilla mainitaan olevan suotuisa vaikutus. Onpa yksi saniaisesta valmistettu ihonhoitotuote jo patentoitu, ja toista kehonrakentajat käyttävät anabolisena steroidina lihaksiaan kasvattamaan.

Kenties suvun tutuin laji on vesielämään siirtynyt jaavansaniainen, M. pteropus, joka kuuluu suosituimpiin ja helppohoitoisimpiin akvaariokasveihin. Se sietää vähäistäkin valoa ja elää luonnossa tarrautuen kiviin koskissa, joista virtaus huuhtoo pois muut kasvit. Samaa linjaa jatkaen myös maanpäälliset sukulaiset viihtyvät siellä, missä muut eivät pärjää. Niillä on monenlaisia sopeumia erikoisiin elinoloihinsa: kariketta kerääviä ja lahottavia leveitä lehtien tyviä, vettä säästäviä vahapintaisia lehtiä, yleensä mehikasveilla esiintyvä CAM-metabolia ja muita omituisuuksia. Ei liene kenellekään yllätys, että ne ovat myös huonekasveina helpoimmasta päästä.

M. musifolium

Omasta kasvikokoelmastani löytyy vanhan kunnon jaavansaniaisen lisäksi krokotiilisaniaisen nimellä kulkeva M. musifolium "Crocodylus" ja kaksi tarkemmin tunnistamatonta suvun geneeriseltä jäseneltä vaikuttavaa kasvia. Ne saattavat asettua jonnekin kengurusaniaisen (M. pustulatum) tai "pahkasaniaisen" (M. scolopendrium) suuntaan, mutta tarkkaa lajia en lähde edes arvailemaan. Kasviterraariossa kasvava salaperäinen, puoliksi kotiloiden syömä saniaisenalku puolestaan saattaisi olla M. punctatus cristatum, mutta se voi yhtä hyvin olla jokin raunioinen (Asplenium).

Kaksi tunnistamatonta Microsorum-saniaista.

Kuten edellä taisikin käydä ilmi, tämän saniaissuvun luokittelu ja tunnistaminen on melkoinen sotku. Tiedetään, ettei Microsorum-suku ole oikeastaan edes monofyleettinen, vaan siinä on sekoitus useaan aivan eri sukupuun haaraan kuuluvia samankaltaisia saniaisia. Monet lajeista (myös huonekasvina pidetyt) ovat vielä tiettävästi lajikomplekseja, eli koostuvat tosiasiassa lukuisista samannäköisistä lajeista, joita ei ole vielä kunnolla kartoitettu. Tyydyn siis antamaan yleisiä hoito-ohjeita.

Perusvaatimuksiltaan Microsorum-suvun lajit muistuttavat muita trooppisia saniaisia. Ne arvostavat hapanta, ilmavaa kasvualustaa ja korkeaa ilmankosteutta, mutta pärjäävät vähälläkin valolla ja lannoituksella. Ne ovat ihanteellisia kasvatettavia pohjoisikkunalla tai kauempana ikkunasta. Kaksi liuskalehtistä kiipijäsaniaistani ovat todellisia rappiojuoppoja, jatkuvasti rutikuivia, kuinka usein niitä sitten kastelenkin. Toisaalta ne kestävät myös kuivumista huomattavasti paremmin kuin useimmat saniaiset. Edes kerrostaloasunnon talvinen alle kymmenen prosentin ilmankosteus ei saanut näitä saniaisia hyytymään, vaikka kaikki muut lajit alkoivat jo olla kuoleman kielissä

Krokotiilinsuomuiset lehdet.

Krokotiilisaniainen puolestaan arvostaa tasaisempaa kosteutta, muttei ole erityisen herkkä sekään. Se vietti talven sukulaistensa vieressä vetoisalla pohjoisikkunalla, kuuman patterin yllä. Se lopetti kyllä kasvun talven ajaksi ja rusketti hieman lehtiensä kärkiä, mutta nyt keväisempien säiden myötä sekin on alkanut puskea uusia lehdenalkuja mullasta.

Kasvualustan suhteen Microsorum-suvulle käyvät samat päälinjat kuin muillekin trooppisille epifyyteille (perhoskämmeköille, pesäraunioisille, bromelioille ja kumppaneille). Orkideamulta, kaarnanpalat, lannoittamaton turve, hiekka ja sora, perliitti ja rahkasammal erilaisina yhdistelminä käyvät. Omani kasvavat tällä haavaa turpeessa, johon on sekoitettu hieman orkideamultaa, ja ruukut on salaojitettu ruukkusoralla. Tämä yhdistelmä näyttää kelpaavan hienosti. Paksujen, kiemurtelevien maavarsien lisäksi kiipijäsaniaisilla on tukeva juuristo, joten ihan pieneen ruukkuun ne eivät mahdu.

Lannoituksen suhteen kannattaa olla varovainen: mieto lannoitus vaikkapa orkidealannoitteella, akvaariovedellä tai laimennetulla nestemäisellä lannoitteella käy. Ihannetapauksessa kastelu- ja suihkutteluvetenä olisi kalkiton sadevesi tai suovesi, mutta ilmankin kyllä pärjää. Suihkuttelu on etenkin talvisin tärkeää matalan ilmankosteuden korjaamiseksi, ja auttaa myös torjumaan vihannespunkkeja ja muita häiriköitä.

Lähes paristakymmenestä kasvattamastani saniaisesta kengurusaniaista (M. pustulatum) muistuttavat liuskalehtiset kiipijäsaniaiset ovat ehdottomasta helpoimpia. Siinä missä viheradiantumit, nappipelleat ja sulkasaniaiset jo väsähtävät kuivuuteen, Microsorum kasvaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jopa sitkeä kultaimarre (Phlebodium aureum) on herkempi.